Pink white -chinchilla

Suomen Lemmikkichinchillat ry

koristekuva

Chinchillavälitys

SLC hoitaa pienimuotoista chinchillavälitystä. Välitys toimii siten, että yhdistys välittää ainoastaan tietoja myytävistä tai sijoitettavista chinchilloista sekä joissain tapauksissa myös mahdollisista ostajista. Mitään eläinvarastoa yhdistyksellä ei siis ole. Mikäli haluat eläimesi välitykseen, sinun täytyy ilmoittaa se erikseen yhteyshenkilölle.

Välitys tarvitsee vähintään seuraavat tiedot:

Lisäksi voi kertoa esimerkiksi parilla sanalla chinchillan luonteesta tai mainostaa mukana myytäviä tavaroita (esim. häkki). Ilmoitus on voimassa 4 kk, minkä jälkeen ilmoitus poistetaan. Jos 4 kuukauden raja lähestyy ja chinchilla on yhä ilman kotia, voi tiedot laittaa uudestaan tai ilmoittaa tilanteesta jo ennen kuin kuin 4 kk tulee täyteen. Muistathan myös ilmoittaa, mikäli chinchillasi löytää kodin aikaisemmin, jotta ilmoitus voidaan poistaa turhien yhteydenottojen ehkäisemiseksi.

Myydään

Mäntsälä

Kymmenen vuotias leikattu standard värinen kiltti,sosiaalinen ja terve poika aikuiseen kotiin.
Vajaan vuoden ikäisen ISON häkin(tehty lasivitriinistä) saa mukaan lisähintaan.

Aura

3 vuotias pariskunta,tyttö beige, poika on pink whiten tyylinenvalko harmaa. Poika leikattu, myydään yhdessä, ei saa erottaa.

Viimeisin päivitys: 29.12.2011 19:55

Etsi SLC:n sivuilta

Uutisarkisto

Muualla verkossa

Ylläpito