Pink white -chinchilla

Suomen Lemmikkichinchillat ry

koristekuva

Yhdistysesittely

Suomen Lemmikkichinchillat ry (SLC) on perustettu vuonna 1991, ja toimii Suomen Kani- ja Jyrsijäliiton (SKJL) alajärjestönä. Ensimmäisestä toimintavuodestaan 1992 lähtien yhdistyksen tavoitteena on ollut chinchillaharrastuksen kehittäminen sekä harrastajien tietojen ja taitojen lisääminen. SLC pitääkin erilaisia kasvattajakursseja, jotka ovat kaikille avoimia. Yhdistys järjestää myös aktiivisesti näyttelyitä, joissa on sekä ulkomuoto- että lemmikkiluokat, ja  julkaisee lisäksi Chinchilla-jäsenlehteä neljä kertaa vuodessa.

Muun toiminnan ohella SLC pitää yllä Suomen chinchillarekisteriä sekä hoitaa chinchillavälitystä. Yhdistyksestä löytyy myös oma henkilönsä neuvomaan jalostusasioissa. SLC:lle on tärkeää lisätä ihmisten tietoisuutta chinchillasta lemmikkinä sekä samalla tietysti myös koota harrastajia maanlaajuisesti yhteen. Yhdistykseen liittymiseen ei vaadita omaa chinchillaa saati lukuisten vuosien aikana kerättyä kokemusta tai tietoa, vaan SLC:hen voi liittyä ikää tai taitoja arvioimatta.

Suomen Lemmikkichinchillat ry löytyy nyt myös Facebookista ja Instagramista.

Viimeisin päivitys: 3.1.2022 11:15

Etsi SLC:n sivuilta

Tuoreimmat päivitykset

Uutisarkisto

Muualla verkossa

Ylläpito