Pink white -chinchilla

Suomen Lemmikkichinchillat ry

koristekuva

Tiedote: bakteeriepidemiaepäilykseen ei enää aihetta

SLC Webmaster – 29.11.2012 10:44 – Ilmoitukset

Tiedote 22.12.2012.
SLC:n tähän asti saamien tietojen mukaan ei enää ole aihetta epäillä bakteeriepidemiaa (katso alla oleva tiedote). Mikäli muuta ilmenee, tullaan asiasta tiedottamaan uudelleen.

Tiedote 29.11.2012
Suomen Lemmikkichinchillat ry:n hallitus joutuu valitettavasti perumaan yhdistyksen syyskokouksen jälkeen pidettäväksi suunnitellut pikkujoulut bakteeriepidemiaepäilysten vuoksi.

Varsin lyhyen ajan sisällä yhdistyksen tietoon on tullut useampi epäselvä kuolin- ja sairastapaus. Vasta yhdestä eläimestä on saatu avaustulos Evirasta, ja eläimellä oli todettu listerioosi. Listerioosi on listeria-­bakteerin aiheuttama sairaus, joka ilmenee tulehduksena ja jonka itämisaika voi vaihdella jopa viikon ja usean kuukauden välillä. Riskiryhmään kuuluvat poikaset, tiineet tai juuri synnyttäneet naarat sekä iäkkäät tai muuten yleiskunnoltaan heikot yksilöt. Huom! Listerioosi voi tarttua myös ihmiseen sairaalta eläimeltä.

Listerioosin oireita ovat mm. ummetus, pehmeät papanat, hengitystieongelmat, keskenmenot ja poikaskuolemat. Hengitystietulehdus voi kuitenkin viitata myös pasteurellaan, joten sitäkään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Pasteurelloosi on myös bakteerin aiheuttama sairaus. Hengitystieongelmien kuten nuhaisuuden ja vaivalloisen tai rohisevan hengityksen lisäksi taudin oireita ovat apaattisuus sekä pehmeät papanat.

Molemmat bakteeriperäiset taudit listerioosi ja pasteurelloosi ovat tartuntaherkkiä, joten chinchillojen vointiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Poikkeavuuksiin tulee reagoida nopeasti ottamalla yhteyttä eläinlääkäriin. Erityisen tärkeää on myös huolehtia hyvästä hygieniasta chinchillojen kanssa! Kuolleita eläimiä tulisi aina käsitellä hanskat kädessä kuolinsyystä riippumatta.

Haluamme kuitenkin korostaa, ettei yhdistyksellä ole vielä tarpeeksi kattavaa tietoa, että voisimme päätellä tarkasti, onko kuolemilla yhteyttä ja mikä ne on aiheuttanut. Ymmärrettävistä syistä haluamme tässä tilanteessa joka tapauksessa minimoida riskit ja välttää ylimääräistä kontaktia eläinten välillä. Valitettavasti yhdistyslaki ei anna mahdollisuutta perua syyskokousta, joten kokous pidetään Chinchilla-­lehdessä 3/2012 ilmestyneen kutsun mukaisesti, mutta huomioithan, että syyskokoukseen ei saa tuoda eläimiä ja huolehdithan myös hyvästä hygieniasta ennen kokoukseen tuloasi.

SLC haluaa muistuttaa, että juuri tällaisten tapausten selvittämiseksi kaikki (pois lukien selvästi tapaturmassa menehtyneet) chinchillat suositellaan avautettavan ja kuolinsyy tutkittavan. Vain näin voidaan reagoida ajoissa mahdollisiin tarttuviin tauteihin ja mahdollisesti estää niiden leviäminen. Tiesithän, että mikäli avaustulos ohjataan SLC:lle lähetettäväksi suoraan avauspaikasta, SLC korvaa ruumiinavauskuluista jäsenelleen 35 €/eläin?

SLC tiedottaa asiasta uudelleen, kunhan avaus-­ ja muita tutkimustuloksia saadaan ja voidaan päätellä, onko kyseessä vain kurjien sattumien rypäs vai voiko kyseessä olla jotain vakavampaa.

Viimeisin päivitys: 22.12.2012 18:55

Etsi SLC:n sivuilta

Uutisarkisto

Muualla verkossa

Ylläpito