Nämä ohjeet on koottu pääasiassa pitkän linjan chinchillakasvattajien ohjeiden ja heidän kanssaan käytyjen keskustelujen perusteella. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen kasvattaja tekee omat valintansa sekä punnitsee omat ratkaisunsa.
Ennen kuin poikasia lähtee teettämään, on hyvä tiedostaa tiettyjä asioita. Yksi tärkeimmistä huomioitavista asioista on vastuunsa tiedostaminen. Poikasten teettäminen vaatii tieto-taitoa chinchilloista ja olisi hyvä, että kokemusta lajista olisi kerryttänyt jo pidemmän aikaa. Kasvattajan tulee osata opastaa poikasten ostajia, eikä se välttämättä onnistu riittävän hyvin, jos on itsekin vielä aloittelija. Lisääntyvän chinchillapariskunnan omistaja tarvitsee myös vähintään 3 chinchillahäkkiä: vanhemmat tarvitsevat molemmat omat häkkinsä (pariskunta ei voi olla yhdessä jatkuvasti) ja poikaset tarvitsevat vieroitukseen myös oman häkin. On myös hyvä tiedostaa, että chinchillojen raskaudet eivät myöskään suju aina ongelmitta vaan emo ja/tai poikaset voivat kuolla. Poikasia teetettäessä täytyy myös varautua rahan menoon, sillä mahdolliset eläinlääkärikäynnit esim. keisarinleikkaus tms. tulevat nopeasti kalliiksi. Olisi myös hyvä, jos poikasten teettämisellä olisi jokin päämäärä ja tarkoitus. Suomen chinchillamäärän lisääminen ilman järkevää kasvatussuunnitelmaa ei yleensä ole järkevää, sillä kotia etsiviä chinchilloja on jo muutenkin usein paljon. Tarkoitus ei siis ole teettää poikasia ainoastaan myyntiin, vaan yhdistelmästä odotetaan syntyväksi sopivaa seuraavan sukupolven jalostuseläintä.
Ennen kuin kasvatustoimintaa aloittelee, kasvattajaksi aikovan tulee perehtyä chinchillojen hoitoon perusteellisesti. Kasvattajaksi aikovan on hyvä tutustua perusteellisesti chinchillojen sairauksiin ja niiden mahdollisiin oireisiin, jotta hänellä olisi valmiuksia ennalta ehkäistä sairauksia. Kasvattajaksi aikovan tulee myös ymmärtää, miten suuri merkitys ruokavaliolla on chinchillojen terveyteen. Liittymällä jo hyvissä ajoin chinchillayhdistykseen ja osallistumalla järjestetyille kasvattajakursseille sinulla on mahdollisuus syventää chinchillatietouttasi. Myös chinchillanäyttelyt ovat oiva tilaisuus tähän. Chinchillanäyttelyissä voit tutustua muihin kasvattajiin ja virallisen näyttelyluokan arvostelusta on hyötyä pariskuntia suunnitellessasi. Yhdistyksen toimihenkilöihin kuuluu myös jalostusneuvoja, joten kannattaa hyödyntää tätä ”palvelua”.
Chinchillan rotumääritelmässä kuvataan ominaisuudet, joita jalostukseen käytettävältä chinchillalta toivotaan. Suomen Lemmikkichinchillat ry:n näyttelyissä ulkomuotoluokissa pistesysteemi painottaa turkkia, väriä ja värinpuhtautta. Jokaisen kasvattajan tulee kuitenkin itse miettiä, mitä ominaisuuksia hän arvostaa ja mihin haluaa panostaa kasvatuksessaan. Kasvattaja voi esimerkiksi kiinnittää tietyissä yhdistelmissä enemmän huomiota myös pään muotoon ja toisissa yhdistelmissä jättää pää vähemmälle huomiolle. Kaikkia ominaisuuksia ei saa välttämättä huipputasolle monenkaan sukupolven jalostuksen jälkeen, joten kasvattajan kannattaa miettiä priorisoitavat ominaisuudet.
Jalostuseläimiä etsittäessä ja hankittaessa kannattaa ensin miettiä, minkä värin/värien jalostukseen eläintä aikoo käyttää, mitä ominaisuuksia yhdistelmän täydentämiseen tarvitaan ja toisaalta, mitä ominaisuuksia jalostuksessaan haluaa painottaa. Joillain väreillä on omat värikohtaiset heikkoutensa, joita ei kannata sivuuttaa myöskään kokonaan, vaikka jalostussuunnitelmia tehdessä on hyvä huomioida ensisijaisesti yksilöiden ominaisuudet. Chinchillan ulkomuodolliset ominaisuudet muuttuvat ja kehittyvät, joten eläimen iällä saattaa olla myös merkitystä jalostuksellisia ominaisuuksia arvioitaessa. Lopulta kyse tulisi kuitenkin olla chinchillan ja eri värien jalostamisesta, joten on hyvä pitää mielessä, että jollei eläimellä ole sellaisia positiivisia ominaisuuksia, joita kannattaisi yrittää periyttää seuraavalle sukupolvelle, eläintä ei yleensä kannata käyttää jalostukseen. Toisinaan voi kuitenkin olla eläimiä, jotka eivät ole hyviä näyttelyeläimiä, mutta ne jättävät selvästi itseään parempia jälkeläisiä.
Rotumääritelmässä kerrotaan chinchillan ns. hylkäävät virheet. Näyttelyissä hylkäävä virhe aiheuttaa chinchillan arvostelun hylkäämisen. Hylkääviä virheitä ovat mm. epämuodostumat, ruumiinosien puuttuminen, kippurahäntä, hännän karvoituksen puuttuminen, keskenään eriväriset silmät ja purtu turkki. Hylkäävät virheet täytyy ottaa huomioon myös jalostuseläintä valitessa. Pääsääntöisesti eläintä, jolla on hylkäävä virhe, ei pidä käyttää jalostukseen. Kuitenkin chinchillaa, jonka jalka on katkennut ja eläin on tervehtynyt sekä on muuten jalostuskelpoinen, voidaan käyttää kasvatuksessa. Toisena esimerkkinä mainittakoon hännän puuttuminen: jos häntä on jouduttu amputoimaan onnettomuuden seurauksena, ei hännättömyys estä jalostuskäyttöä, jos chinchilla muuten pärjää hännättömänä ja on terve. Kippurahäntäistä chinchillaa ei kannata käyttää jalostukseen ellei poikkeama hännässä johdu tapaturmasta.
Chinchillan terveys on yksi tärkeimmistä tekijöistä jalostuseläintä valittaessa. Vaikka sairaus itsessään ei periytyisi, alttius sairastumiseen saattaa periytyä. Terveyden priorisoinnin laiminlyönti saattaa pahimmillaan kostautua kaikissa tulevissa sukupolvissa. Valitettavasti aina pelkkä tarkkuus ei riitä, vaan todennäköisesti jokainen kasvattaja tulee törmäämään jonkinlaisiin sairauksiin ja ongelmiin vaikka mitä tekisi. Suuri merkitys pitkäikäisen chinchillan terveydessä on myös korkealaatuisella ravinnolla. Joidenkin sairauksien perinnöllisyys voidaan kuitenkin suoraan sulkea pois (esim. tulehdus tassussa tai fungus). Mikäli jalostuseläin kuolee mystisesti, se kannattaa lähettää ruumiinavaukseen (esim. Eviraan) kuolinsyyn selvittämiseksi, jotta voidaan sulkea pois mahdolliset perinnölliset tekijät.
Hammasongelmat ovat chinchilloilla yksi vakavimmista sairauksista ja suurimmista vitsauksista. Eläinten hampaiden terveyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Yksi tehokas keino seurata hampaiden terveyttä on tarkkailla niiden väriä sekä tunnustella chinchillan leukoja. Leuoista voidaan havaita hammasjuurien aikaiset muutokset (ylikasvaminen). Voit pyytää esim. näyttelyssä kokenutta kasvattajaa opastamaan hammastarkastuksen tekemisessä. Leukoja tunnustelemalla eräät isot kasvattajat ovat saaneet karsittua hammasongelmat lähes kokonaan. Kaikki eivät kuitenkaan tarkasta hampaita yhtä tarkasti jos ollenkaan, joten pelkästään myyjään ei tässä kannata luottaa, vaan aina kun olet ostamassa uutta jalostuseläintä (varsinkin vieraalta myyjältä), tee sille perusteellinen terveystarkastus erityisesti hampaiden osalta.
Jalostuseläintä hankittaessa on hyvä kiinnittää myös huomiota eläimen sukutauluun. Ensimmäisenä moni luultavasti tarkastaa, löytyykö taustalta samoja eläimiä kuin muilta jalostuseläimiltä. Kannattaa tiedostaa, että sama eläin saattaa esiintyä sukutauluissa myös hieman toisistaan poikkeavilla nimityksillä. Kasvattajanimianomuksessa hyväksyttävä sukusiitosprosentti on 3,2 %. Joissain yhdistelmissä halutaan kuitenkin linjata vahvaan yksilöön, ja sukutaulusta voi löytyä hyvinkin lähekkäin samoja eläimiä. Tällöin puhutaan linjasiitoksesta. Tietyissä tapauksissa linjasiitos tuottaa hyviä lopputuloksia, mutta siinä on myös omat riskinsä, joten linjasiitosta käyttäessäsi sinun tulee olla asiaan perehtynyt.
Eläimen jalostuksellinen arvo Suomen chinchillakannan kannalta on korkeampi, mikäli saman suvun edustajia ei vielä Suomessa ole. Vastaavasti eläin, jonka suvun eläimiä on jo paljon Suomessa, ei välttämättä anna toivottua lisäarvoa. Mikäli siis mahdollista, ulkomailta eläintä haettaessa kannattaa jalostukseen tuoda uutta verta myös maanlaajuista kantaa ajatellen.
Eläimen sukutaulu väreineen kertoo myös osaltaan kasvattajan kasvatusperiaatteista. On siis hyvä miettiä, toteuttaako sukutaulu sellaista kasvatusta, jota itse haluaa toteuttaa ja viedä eteenpäin. Mikäli mahdollista, kannattaa hakea tietoa suvusta myös internetistä. Sukutauluun mahtuu hyvin rajallinen määrä eläimiä, mutta jalostussuunnitelmia tehdessä myös sukutaulun ulkopuolelle jäävillä eläimillä saattaa olla merkitystä. Mikäli suku on uusi ja tuntematon, kannattaa tarkkailla ja etsiä tietoa, miten suku on toiminut ja onko siinä esim. esiintynyt eri sukupolvissa samoja ongelmia.
Mikäli eläimellä on näyttelytulos ulkomailta, on hyvä tuntea käytetty arvostelusysteemi ja tiedostaa sen erot suomalaiseen arvostelusysteemiin. Edes ulkomailta saatu sertifikaatti ei välttämättä ole laadun tae suomalaisesta näkökulmasta tarkasteltaessa, mikäli näyttelyn taso, tuomari tai käytetyn arvostelusysteemin painotus ei ole tiedossa. Kannattaa siis ottaa selvää ja tutustua myös muiden maiden arvostelusysteemeihin, eikä ainoastaan tuijottaa sokeasti kokonaispistemäärää.
Koska kasvatamme lemmikkichinchilloja, on tärkeää, että eläimet ovat myös mukavan luonteisia. Alkuun uusi eläin saattaa luonnollisesti olla pelokas ja arka sekä tarvita aikaa kotiutuakseen, joten kotiutumiseen kannattaa panostaa traumojen välttämiseksi. Aggressiivista eläintä ei kuitenkaan tule käyttää jalostukseen, vaikka ulkoisten ominaisuuksien perusteella siihen olisikin täydet edellytykset.
Chinchilloilla on eri värejä kymmenittäin, ja laskettaessa erilaiset väriyhdistelmät aina omaksi värikseen värejä on satoja. Chinchilloilla puhutaan valkovatsaisista väreistä (esim. standard, black velvet, beige, african violet) ja ebonyista (black ebony, chocolate ebony, violet ebony), joka tarkoittaa, että eläimellä on värillinen vatsa. Perussääntönä voidaan pitää, että valkovatsaisten värien kasvatukseen ei tulisi koskaan sekoittaa ebony-värisiä eläimiä. Esimerkiksi beige, jolla on taustallaan ebonyja, ei tulisi käyttää beigen tai brown velvetin kasvatukseen. Syynä tähän on se, että valkovatsaisilta väreiltä toivotaan olevan puhtaan, loistavan valkoinen vatsa ja ebony-väri taas ”värjää” vatsaa värilliseksi. Ebony-värin kasvatukseen taas valkovatsaisten värien käyttämisestä ei ole vastaavaa haittaa. Useat valkovatsaiset värit (kuten standard ja black velvet) ovat myös ns. vahvoja värejä. Kaikista vahvimpana värinä pidetään ns. puhdasta standardia, eli sen suku koostuu ainoastaan standardeista. Korkealaatuisia, puhtaita standardeja käyttämällä on mahdollista parantaa heikompia värejä ja niitä voidaan käyttää kaikkien värimutaatioiden kasvatukseen. Standardien jalostamiseen tulisi käyttää ainoastaan puhtaita standardeja.
Ennen kuin yhdistät pariskunnan, olethan miettinyt, mitä jalostuksellista arvoa pariskunnalla on ja mitä niiltä odotat. Olethan myös varmistanut, että molemmat chinchillat sopivat jalostukseen niin luonteensa, ikänsä, terveytensä kuin ulkoisten ominaisuuksiensakin puolesta. Chinchillat tulevat sukukypsiksi noin 3-7 kuukauden ikäisinä. Aikaisin astutusikä on kuitenkin uroksilla noin 7 kk ja naarailla noin 10-12 kk riippuen fyysisestä kehityksestä ja varsinkin naaraalla koosta. Vastaavasti naaraan yleiskunto, terveys, edellisten tiineyksien ja niistä palautumisen sujuminen kannattaa ottaa huomioon harkitessaan, minkä ikäistä naarasta on järkevää käyttää vielä jalostukseen. Varsinkaan ensisynnyttäjän ei suositella olevan liian iäkäs, ettei tiineyden riskit naaraan terveyden kannalta kasva liian suuriksi. Yläikärajat ovat kuitenkin vahvasti yksilöriippuvaisia.
Olethan varautunut poikasiin niin ajallisesti kuin rahallisestikin, mikäli kaikki ei menekään hyvin. Vastuullinen kasvattaja harkitsee ja miettii jokaisen poikueen tarkasti ennen pariskunnan yhdistämistä. Pelkkä päämäärätön chinchillojen määrällinen lisääminen ei ole hyväksi lajin tulevaisuudelle. Myös epävirallisten kasvattajien tulee ymmärtää kasvattajan vastuu. Kannattaa myös muistaa, että tiineys/synnytys on aina riski naaraalle ja ongelmien vaara on olemassa myös useamman poikueen jo synnyttäneelle emolla.
Chinchillojen pitää olla astutushetkellä terveitä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää naaraan terveyteen ja yleiskuntoon. Naaraan elimistö joutuu tiineyden ja imetyksen aikana rasitukselle, joten naaraan tulee antaa levätä ja palautua poikueiden välissä. Yhdistys suosittelee naarasta kohden enintään 1−2 poikuetta vuodessa huomioiden naaraan kunto ja poikuekoot. Naaraan jalostuskäytössä suositellaan pitämään myös pidempiä taukoja riittävän usein. Liian tiheät paritukset voivat aiheuttaa naaraalle terveydellisiä ongelmia kuten hammasongelman puhkeamisen tai yleiskunnon heikkenemisen. Jokainen paritus tulee joka tapauksessa harkita huolella Suomen chinchillakannan ollessa sen verran pieni, että yhden yksilön suuri poikasmäärä kaventaa geenipohjan laajuutta oleellisesti. Tällainen ns. matador-kasvatus ei ole suositeltavaa.
Naaraan tiinehtyminen ei aina välttämättä tapahdu ensimmäisestä kiimasta, vaan välillä tiinehtymisessä saattaa mennä jopa useita kuukausia. Pariskuntaa yhdistettäessä tulee kuitenkin varautua siihen, että astuminen ja tiinehtyminen saattaa tapahtua heti. Naaraan kiimat saattavat olla hyvinkin huomaamattomia, ja astuminen tapahtua yöllä, joten arvioitua laskettua aikaa ei aina ole. Tiineyden ollessa noin puolessa välissä naaraan paino alkaa yleensä nousta, mikä on ensimmäisiä merkkejä tulevista poikasista. Tiine naaras saattaa myös ruveta ajamaan urosta takaa ja olla tavallista äksympi. Naaras kantaa poikasia noin 111 vuorokautta. Naaras ja uros yleensä erotetaan omiin häkkeihinsä hyvissä ajoin ennen synnytystä, jotta uros ei astu naarasta heti synnytyksen jälkeisestä kiimasta. Alla olevalla laskurilla voit astumisajankohdan perusteella arvioida synnytysajankohtaa.
Synnytyksen lähestyessä naaraan painonnousu yleensä pysähtyy ja paino jopa hieman laskee, ruokahalu vähenee, vatsa tuntuu pinkeältä ja emätin avautuu. Hiekkakylvyt olisi hyvä lopettaa noin viikkoa ennen synnytystä, että irtohiekka ehtii varista turkista, eikä sitä joudu esimerkiksi poikasten silmiin. Chinchillaemo synnyttää yleensä hyvin omatoimisesti poikaset. Mikäli synnytys näyttää sujuvan normaalisti ilman ongelmia, täytyy naaraan antaa synnyttää rauhassa. Poikaset syntyvät täysin kehittyneinä karvapeitteisinä ja silmät auki. Alkuun poikasten paino saattaa hieman laskea syntymäpainosta, koska naaraan maidontuotanto ei ole vielä käynnistynyt täydelle teholle. Poikasten painoja kannattaa alkuun seurata (emon ehdoilla) päivittäin, jotta voidaan varmistua maidon riittävyydestä. Mikäli maitoa ei tule riittävästi, täytyy aloittaa poikasten käsinruokinta äidinmaidonvastikkeella, jotta poikaset eivät kuole nälkään. Poikaset vieroitetaan emosta 8 viikon ikäisinä. Vieroitus on tärkeää, jotta poikaset alkavat opetella itsenäistä elämää ja lisäksi naaraan maidontuotanto saadaan loppumaan. Luovutusikäisiä poikaset ovat alkaen noin 10-12 viikon iässä riippuen poikasten kehitysasteesta.
Lähtökohtaisesti kasvattaja kasvattaa itselleen eli toivoo syntyvistä poikasista lupaavia jalostuseläimiä omaan kasvatukseensa. Usein lemmikkikasvattajien tilojen rajallisuudesta johtuen kaikkia uusia ja vanhoja jalostuseläimiä ei voi kuitenkaan pitää kotona, joten jokaisella kasvattajalla on ennemmin tai myöhemmin edessä tilanne, että syntyneelle poikaselle on etsittävä uusi, oma koti. Kaikkien jalostuseläintenkään ei tarvitse asua jatkuvasti kasvattajalla, vaan myös eläinten sijoittaminen on mahdollista. Poikasten ja yhdistelmien mainostaminen saattaa tuottaa poikaskyselyitä, mutta aina hyvän kodin löytäminen ei ole helppoa. Kasvattajan täytyykin varautua siihen, että poikasille ei löydy heti kotia, ja ne asuvat vielä luovutusikään tultuaankin kasvattajalla.
Kaikkiin asiallisesti tuleviin kyselyihin on kohteliasta vastata ja aloittaa keskustelu tämän kodin sopivuudesta chinchillalle. Ensin on hyvä selvittää chinchillasta kiinnostuneen henkilön tietotaso chinchillasta lemmikkinä. Jos kyselijä ei tiedä chinchillasta paljoakaan, on kasvattajan velvollisuus neuvoa, kertoa, opastaa, vastata kysymyksiin ja antaa vinkkejä, mistä voi käydä lukemassa lisää asiallista tietoa. Erityisesti pitkäikäisyys kannattaa nostaa esille. Kaikki kasvattajien myymät chinchillat etsivät kotejaan lemmikkeinä, mutta kannattaa silti kysyä, onko aikomuksena käyttää chinchillaa kasvatukseen tai onko uusi omistaja kiinnostunut käymään chinchillanäyttelyissä. Tällöin kasvattaja osaa tarjota ostajalle chinchillaa, jonka ominaisuudet vastaavat paremmin ostajan kiinnostuksen kohteita ja tarpeita. Kodin pysyvyydestä ei voi olla koskaan varma, koska ihmisten elämäntilanteet voivat muuttua. On vain yritettävä tehdä parhaansa mahdollisimman hyvien ja pysyvien kotien löytämisessä ja toivottava, että chinchillan ei tarvitse vaihtaa omistajaa kovin monta kertaa elämänsä aikana.
Kasvatustyö vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Kun tiedostaa itse omat päämääränsä ja toimii loogisesti niiden saavuttamiseksi, vähitellen työ alkaa tuottaa hedelmää. Ei pidä kuitenkaan lannistua, vaikkei merkittävää kehitystä vielä näkyisikään ensimmäisissä sukupolvissa. Kriittinen on toki hyvä olla, mutta liika kriittisyys toisaalta lopulta pysäyttää kasvatustyön. Vanhempien parhaat ominaisuudet eivät periydy aina automaattisesti, mutta tehdyt valinnat alkavat yleensä näkyä ennemmin tai myöhemmin – sekä hyvässä että pahassa. Kannattaa myös muistaa, etteivät kaikki eläimet ole hyviä näyttelyeläimiä, vaikka olisivat hyviä jalostuseläimiä ja päinvastoin.
Viimeisin päivitys: 25.9.2012 11:08